Sitä usein miettii kuinka tabuna asiaa pidetään vieläkin tänä päivänä ja mukamas uutena asiana ”ei ihmiset ennen pettäneet toisiaan”, itseasiassa pettivät. Siitä ei vain puhuttu näin julkisesti kuin nykyään. Isännät kävivät salaa piikojen luona ja emännät renkien, antiikin Kreikassa olympialaisissa miehet rakastivat toisiaan ja muita naisia kun omat vaimot olivat kotona.
Eli ei tämä ole mikään ilmiö, ilmiö on se kuinka avoimesti sitä käsitellään nykyaikana.
Tällä en puolustele ketään pettäjää, ja syyt pettämiseen ovat useammin moninaiset. Parisuhteessa menee huonosti, ollaan tyytymättömiä jollain tai useammalla osa-alueella, haetaan oikeutusta, kohotetaan itsetuntoa, nautitaan siitä tunteesta että tekee pahaa vaikka samalla itseä siitä soimataa. You name it.
Tottahan se on, että jos on niin tyytymätön omaan parisuhteeseen, että olisi suotavaa mieluummin tehdä asialle jotain, kuin lähteä nauttimaan vierasta hedelmää.
Nyt puhun sitten tilanteista missä nää rajat hämärtyy, olen jopa itse syyllistynyt pettämiseen vaikka sitä onkin ääneen hyvin vaikea myöntää.
Ensimmäisen kerran olin pitkässä parisuhteessa ja no… Se oli omanlaisensa kokemus, siitä myöhemmin. Kuitenkin tässä kohtaa kun itse kävin vieraissa, kotona ei ollut seksiä koska toinen ei halunnut minua kokoni vuoksi, itsetunto oli tosi alhaalla ja muutenkin oli kaikki vähän levällään. Itse tutustuin chatissa toiseen osapuoleen, ihastuin hänen ajatuksiinsa ja tapaansa ajatella. Sitten jostain syystä x kokosin lopulta jostain rahtusen itsetuntoni rippeitä ja tapasin hänet. Aika meni mukavasti ja ihastumisen tunne vahvistui, ja se että tämä henkilö ei tuijottanut kokoani vaan niitä muita ominaisuuksia mitä mussa oli sillä hetkellä. Siitä alkoi syvempi viestittely, ja tapailu.
Se oli jotain mitä olin kaivannut, ihmistä joka ymmärsi mua ja piti musta sellaisena kuin olin.
Valitettavasti, tätä ei jatkunut kauaa. Oma avopuoliso ei edes tainnut kunnolla epäillä mitään, ja jos epäili ei sitä ääneen sanonut. Me kuitenkin saimme puhuttua hänen kanssaan paljon asioita ja luotua sitä entistä suhdetta takaisin raiteilleen, joten tämä uusi sai jäädä.
Tässä kohtaa voin todeta ilkeästi, että olisi pitänyt se entinen suhde päättää jo tuossa kohtaa.
Toisella kertaa kun petin, petin silloista avopuolisoa tämän entisen avopuolisoni kanssa, ironista tiedän.
Syyt tähän tapahtumaan oikeastaan olivat lapselliset. Olin ollut taas pitkään parisuhteessa silloisen avopuolison kanssa, ja ensimmäisen puolentoista vuoden jälkeen asiat alkoivat mennä päin helvettiä. Siitä kanssa lisää myöhemmin. Kuitenkin tässä kohtaa kun exäni syliin hyppäsin, oli ollut reilu 2v ilman seksiä. Myönnän olleeni myös hyvin jääräpäinen kun en tätä henkilöä jättänyt, mutta syy oli yksinkertaisesti ettei hän voisi asettua marttyyri asemaan.
Tämä suhde exääni jatkui hetken, ja tajusin hyvin nopeasti miksi exä oli exä. Aika oli kullannut muistot ja tästä syystä oikeastaan juttu päättyi ennen kuin kunnolla alkoikaan. Samoihin aikoihin silloinen avopuoliso myös keräsi itsensä ja päätti jättää minut vappupäivänä viestillä ollessani töissä.
Mitä mä opin näistä tilanteista?
Ehkä en mitään muuta kuin sen että syrjähyppy joko tekee viimeisen silauksen huonoon parisuhteeseen, tai saattaa jopa parantaa sen hetkellisesti tai pysyvästi.
Tällä hetkellä kuitenkin koen kasvaneeni ihmisenä niin paljon että tuohon peliin en lähtisi.
Myös muita seuranneena, olen oppinut tiedostamaan että pettäminen voi olla myös pakokeino jostain oman pään ongelmasta. On jo tarpeeksi huono olla itsensä kanssa, niin voi tehdä hetkellisellä nautinnolla paremman olon, jonka jälkeen pystyy taas soimaamaan itseään enemmän.
Niinkuin sanoin, syyt ovat moninaiset.
Se onko meillä muilla ihmisillä oikeus tuomita toisiamme tekojemme perusteella mihin emme tiedä syytä, on taas asia erikseen.
Ja kuitenkin, pettäminen on suhteellinen käsitys.
Toisille se on seksin harrastamista toisen kanssa, toisille taas jo tämä ensimmäisen skenaarioni tapaus riittää pettämiseen. Platoninen suhde.
Tälläkin hetkellä varmasti jonkun mielestä petän nykyistä puolisoani. Asiassa on vain sellainen puoli että hän tietää luonteeni, puhumme asioista rehellisesti toisillemme ja olemme hyväksyneet toisissamme tämän ”pahan tavan” eli flirttailun.
Minusta siis pettämisen rajat menevät siinä missä kukin on sen keskenään parisuhteessaan sopinut, eikä kukaan sitä voi tietää täydellisesti.
Meillä raja menee seksissä ja rakastumisessa.
Joten mun sanoma on oikeastaan se, että näissä asioissa ei ole yhtä oikeaa ja väärää tapaa elää ja olla. Jokaisella ihmisen teolla on syynsä, syy johtaa tekoon ja teko seuraukseen.
Me olemme vain nukkeja näyttämöllä jota muut johdattavat.
